Quantcast
Channel: Hetkiä metsästä
Viewing all articles
Browse latest Browse all 496

Karhutunturi

$
0
0
Aatsingista suuntasimme Karhutunturille. Tunturi sijaitsee Sallan kunnassa, Naruskan kylässä. Karhutunturi on 518 metriä korkea. Se on suosittu retkeilykohde sekä kesällä että talvella. Näköalat avautuvat hyvällä säällä pitkälle Venäjän ja Suomen puolelle. Kesällä 1960 Karhutunturin palovahti havaitsi ja teki hälytyksen Tuntsan palosta. Karhutunturin huipulle on matkaa n. 3 km.

Ja myönnän myös, että vaikka kotikunnassani jälleen ollaan, tuona aurinkoisena hieman vettä tihkuttavana elokuisena viikonloppuna, vierailu oli minulle täällä ensimmäinen. Ja kyllä se kannattikin!

Ajoimme aivan tunturin juurelle, loppu metrit kiikuimme ylös tunturiin, oli jo sen verran jyrkkä meijänki piilille. Vaan olihan se mukava pikku reippailu autossa istumisen jälkeen.

Mielestäni, jo tällä reissulla näkyi hiven maaruskaa, kun mustikan varvut olivat alkanut punertaa. Ensimmäinen hallayö kävi pakkasellakin viime viikonloppuna (elokuun viimeisenä viikonloppuna).




 Tätä nykyä Karhutunturin päällä on masto ja valtavat verkkoaitaukset.


 


 Naruskan kylää.


Vastakkaiseen suuntaan, oikealle.




 Päästyämme tunturin päälle, huomasimme sateenrajan lähestyvän, se on havaittavissa myös seuraavista kuvista. Lähdimme kiireen vilkkaa alas kera eväiden, sateenraja ei ehtinyt saavuttaa.







 Känkkyrä


 Kota


Karhutunturiin johtavan uusitun metsäautotien varressa on tulistelupaikka/kota, puuvajat sun muut tarpeet sekä "Elämänlähteeksi" kutsuttu kirkasvetinen lähde, jonka vesi on juomakelpoista. 
Testasin! :)



Alla taulussakin oleva teksti.


Elämän lähde

Joka juo tätä vettä, sen tulee uudelleen jano,
mutta joka juo antamaani vettä,
ei koskaan enää ole janoissaan

siitä vedestä, jota minä annan,
tulee hänestä lähde,
joka kumpuaa ikuisen elämän vettä.

(Joh. 4:13-14)

Paluumatkalla pysähdyimme Naruskajoen Siekakönkäällä. Täällä joella kävimme myös talvella.






***** ***** ***** ***** ***** ****** ***** ****** ***** ***** ***** ***** *****
Aikaa on jälleen vierähtänyt, kun taas tänne kirjuuttelen!! Onhan siihen syynsäkin. Moniakin. Syyskiireitäkin. Mustikoiden poimimista, kukkapenkin kaivamista.. jne. :) Ja eräs toinenkin mukava syy.. ;) Hahaa, kävimme viime viikonloppuna Ylläksellä!! Sieltä saatte seuraavaksi kuvapläjäyksiä ja sitten alkaa tulla jo niitä uudella kameralla otettuja kuvia. Nämä ovat vielä vanhan pokkarikameran tuotoksia. Kiva, jos jaksat pysyä mukana, vaikka silloin tällöin vain tätä nykyä olen ehtiny tänne kirjuutella.. :) Reissun aikana en oikein edes ehtiny lukea muidenkaan blogeja, :/... Pyydän nöyrästi anteeksi... Yritän kuroa tätä väliä taas kiinni!! :) Kiitos teille, lukijani!! Kiitän myös viime postaukseen, jossa aiheena oli Aatsingin kylä Sallassa, tulleesta huimasta katselumäärästä, 458, enemmän vielä ku etellisessä. Ohoh, oli ensimmäinen reaktio kun sen näin, en nyt tiiä pittääkö nuot ihan paikkansa, mutta kivasti kommentoitte!! Kiittiii!! :)

Sehän on jo syyskuukin, no itseasiassa olimme vielä reissussa kun se kuu vaihtui.. Joko on syksyn tuntua? Täällä ilmat lämpeni niin, että ötökän raatoja sai auton tuulilasista jynssätä reissussa, tai no ne oli niin kauan lasissa kun vain semmonen vesipesuämpäri löyty ja sitähän lapin kairasta ei ihan het löyvykäänn.. Maaruskaa alkaa erottua ja koivut kellertää. Moi!! Palataan!! :)

Mukavata syyskuuta, Sinulle! :)


Viewing all articles
Browse latest Browse all 496

Trending Articles